Kaksi tuolia

Ääni- ja tilataideteos Kaksi tuolia kolmessa Turun kirjastossa

Pääkirjasto 14.9. – 9.10.2019
Runosmäen ja Nummen kirjastot 13.9. – 8.10.2019

Teossarja Kaksi tuolia – tositarinoita myötätunnon synnystä ihmettelee, miten myötätuntolihaksia vahvistetaan. Teosta varten yleisöä on pyydetty kirjoittamaan omakohtaisia kertomuksia ennakkoluulojen murtumista ja ajatuksia myötätunnosta. Sarja koostuu kolmesta itsenäisestä tila- ja äänitaideteoksesta.

Jokainen teos on oma kokonaisuutensa niin visuaalisen toteutuksen kuin ääniteoksen osalta. Ydinkonsepti on kuitenkin sama: Kaksi vastakkain asetettua tuolia, joista toiselle yleisö (yksi kerrallaan) voi istua, laittaa kuulokkeet korvilleen ja upota kokonaisvaltaisesti taideteokseen.

Syksyllä 2019 teokset olivat ensi kertaa esillä, kolmessa Turun kirjastossa.

Hanke pohjautui minun alkuperäisideaani, jonka pohjalta toteutimme teossarjan monitaiteellisella työryhmällä. Äänisuunnittelusta vastasi Henri Kivistö, visuaalisesta suunnittelusta Johanna Latvala. Itse toimin hankkeessa yleiskoordinaattorina ja dramaturgina. Hanke on osallistavan taiteen keskus Framil ry:n tuotantoa ja toteutettu yhdessä Turun kaupunginkirjaston kanssa.

Hanketta tuki Suomen Kulttuurirahasto ja Turun kaupunki.

Jätä kommentti